Kriminaalihuollon tukisäätiö
Toiminta on jatkuvaa.
Miksi?
Suomessa arvioidaan olevan noin 8000–10000 lasta, joiden vanhempi tai molemmat vanhemmat ovat vankilassa. Heidän kärsimyksiään voidaan vähentää. Vuonna 2006 voimaan tulleessa vankeuslaissa on myös maininta, että vankia tulee tukea ylläpitämään suhteita hänen lähiomaisiinsa tai muihin läheisiin. Kolmas sektori on toteuttanut joitakin rikostaustaisten perhetyön hankkeita, mutta tähän mennessä koordinoivaa sekä toimijoiden väliset rajat ylittävää tahoa ei ole ollut.
Mitä?
Kriminaalihuollon tukisäätiössä on kehitetty vankien ja heidän läheistensä kanssa tehtävää perhetyötä vuodesta 2005 alkaen. Ehjä perhe -toiminta vakinaistettiin vuonna 2011. Koordinaatiotoiminnan päämääränä on kehittää rikostaustaisten lapsi- ja perhetyötä kokonaisvaltaisesti. Toiminnan tavoitteena on muun muassa tukea perheiden sopeutumista uuteen elämäntilanteeseen, edistää syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyvinvointia, estää ylisukupolvista rikollisuutta sekä tukea vertaistyötä.
Miten?
Lapsi- ja perhetyön koordinaatiotoiminnan avulla nostetaan esille rikostaustaisten lapsi- ja perhetyön tärkeyttä, järjestetään koulutusta ja konsultaatiota kunnille, rikosseuraamusalalle ja järjestöille sekä kehitetään läheistyön muotoja ja verkostoyhteistyötä. Lisäksi järjestetään vanhemmuusteemaisia ryhmiä suljetuissa vankiloissa, haastavissa oloissa eläville nuorille suunnattuja chat-verkkoryhmiä sekä erilaisia vertaisryhmiä lapsille ja aikuisille.
Missä?
Toiminta on valtakunnallista ja jatkuvaa.
Yhteystiedot:
Lapsi- ja perhetyön päällikkö
Tarja Sassi
p. 050-4124 016
[email protected]
www.krits.fi
www.porttivapauteen.fi