Suomen CP-liitto ry
(Toimintavuodet 2013–2017)
Miksi?
Jokaisessa koululuokassa on keskimäärin 1–2 lasta, joilla on selkeitä uusien motoristen taitojen oppimiseen liittyviä ongelmia. Motoristen taitojen puute johtaa usein fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen, kunnon heikkenemiseen ja monenlaisiin fyysisiin riskitekijöihin. Lisäksi fyysisen aktiivisuuden on havaittu olevan yhteydessä muun muassa sosiaalisiin taitoihin ja itsetuntoon. On havaittu, että tällä hetkellä käytössä olevilla menetelmillä ei tavoiteta niitä lapsia ja nuoria, joilla olisi esimerkiksi terveydellisistä syistä erityinen tarve liikkua.
Mitä?
Innostun liikkumaan -projekti pyrkii löytämään uusia innovatiivisia tapoja passiivisuuden purkamiseen. Projektissa toteutetaan sellaisia toimintatapoja, joilla aktivoidaan liikkumaan myös niitä peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria, joille liikkuminen ei ole mieluista ja joille liikuntataitojen oppiminen on hankalaa.
Miten?
Jotta fyysisen ja psyykkisen hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi liikkuvat oppilaat saataisiin innostumana liikkumisesta, kehitetään hankkeessa uusia yhteistyönmuotoja koulun, kunnan eri toimijoiden, liikuntaseurojen sekä järjestötoimijoiden välille. Projekti toteutetaan yhteistyössä Liikkuva koulu -ohjelman, LIKES -tutkimuskeskuksen, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valon sekä Sydänliiton kanssa.
Missä?
Toiminta on valtakunnallista.
Yhteystiedot:
projektipäällikkö
Johanna Pekkanen
Suomen CP-liitto ry
044 0598678
[email protected]
projektikoordinaattori
Jussi Saarinen
Suomen CP-liitto ry
044 0533408
[email protected]