MLL:n lasten ja nuorten kuntoutussäätiö
Toimintavuodet 2015–2016
Miksi?
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on alettu enenevästi kiinnittää huomiota myös isän merkitykseen erityisesti poikalapsen tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelytaitojen kehityksessä. Isän ja pojan yhteinen kokemushistoria lapsuudesta, tai sen puute, vaikuttaa luonnollisesti pojan kehitysvaiheisiin nuoruudessa. Yhteisillä jaetuilla kokemuksilla on pojan nuoruutta suojaava vaikutus myös tilanteessa, jossa niitä ei ole ollut säännöllisesti lapsuudessa.
Mitä?
Tarjotaan toiminnallisia ja seikkailullisia viikonloppuleirejä sekä ohjattuja harrastekokeiluja koti-paikkakunnalla tai lähiympäristössä neuropsykiatrisesti oireileville pojille ja heidän isilleen. Tavoitteena on edistää poikien mahdollisuuksia mielekkään harrastustoiminnan löytämiseen, sekä huomioida isän keskeinen rooli pojan nuoruusiän itsenäistymiskehityksessä. Seikkailukasvatuksellinen toiminta voi olla jotakin kokonaisvaltaista tekemistä, kuten retkiä, kiipeilyä, melontaa tms. Arkinenkin tekeminen voidaan toteuttaa seikkailullisena haasteena, kuten esim. ruuanlaitto maastossa, kädentaitotehtävät, ilmaisutaidot tai pelaaminen.
Miten?
Toimintaa järjestetään MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön tiloissa Paimiossa ja lähiympäristössä sekä Turun ja Salon seuduilla yhdistysten toimitiloissa ja perheiden kotipaikkakunnilla. Leiritoiminta käynnistetään keväällä 2015. Toiminnan aikana poikia ohjataan aktiivisesti harrastekokeiluiden piiriin nuoren kotipaikkakunnalla tai lähiympäristössä. Nuorelle tehdään henkilökohtainen harrastesuunnitelma.Projekti toteutetaan yhteistyössä Turun seudun autismi ja ADHD- yhdistyksen (AISTI ry), Salon seudun ADHD-yhdistyksen sekä KOTA ry:n kanssa. Projekti toteutetaan yhteistyössä Turun seudun autismi ja ADHD- yhdistyksen (AISTI ry), Salon seudun ADHD-yhdistyksen sekä KOTA ry:n kanssa.
Missä?
Paimiossa, Turun ja Salon seudulla
Yhteystiedot:
Satu Kananen
projektivastaava
toimintaterapeutti, sairaanhoitaja
[email protected]
Veli-Matti Virtanen
projektityöntekijä, ohjausryhmän jäsen
nuoriso-ohjaaja, seikkaulukasvatus
[email protected]
Ismo Pohjonen
projektityöntekijä
lähihoitaja, puuseppä
[email protected]