Yhtä aikaa lapseton ja lapsellinen

Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa. Suurin osa lapsitoiveen kanssa kamppailevista saa lopulta lapsen, tavalla tai toisella. 

Lapsen saanut ei enää ole lapseton – vai onko sittenkin? Miten voi olla yhtä aikaa lapsellinen ja lapseton?

Lapsen saaminen ei mitätöi lapsettomuuskokemusta. Tahattoman lapsettomuuden kokemus vaikuttaa useimmilla koko loppuelämään niin tunteen kuin elämänsuunnitelunkin tasolla. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Joillakin lapsettomuussuru aktivoituu vasta lapsen syntyessä tai tullessa perheeseen.

Lapsellisilla lapsettomilla on monenlaisia elämätilanteita. Uusperheessä saattaa toisella tai molemmilla olla lapsia, mutta kaivattua yhteistä lasta ei kuulu. Kyseessä voi olla myös sekundaarinen lapsettomuus: ensimmäinen lapsi on saanut alkunsa helposti, mutta lisää lapsia ei kuulu. Lapsi on voinut tulla perheeseen sijoituksen tai adoption kautta, jonkun lapsi on saanut alkunsa lahjoitetuilla sukusoluilla.

Raskaaksi tuleminen ei lapsettomalle ole aina pelkkää onnea, vaikka niin voisi luulla. Moni pelkää koko raskauden ajan, että jotain menee vikaan. Raskaus on uutta ja outoa: ehkä ei ole koskaan edes uskaltanut unelmoida olevansa raskaana. Tai sitten on voinut päättää, että jos joskus olen raskaana, en valita mistään.

Identiteetin muutos on suuri: olenko lapseton vai lapsellinen? Voi olla, että tuttavapiiri on aika lailla siivottu lapsiperheistä, koska raskaana olevien ja lasten kohtaaminen on tehnyt liian kipeää. Toisaalta yhteydenpito lasta toivoviin vertaisiin ja ystäviin ei enää tunnu luontevalta, sillä kokee tavallaan pettäneensä heidät.

Lapseton on saattanut ajatella, että kunhan saan lapsen, sulaudun joukkoon. Välttämättä näin ei käykään. Erityisesti näin on adoptio- ja sijaisvanhemmilla, jotka jäävät synnytys- ja imetyskokemusten vaihtamisen ulkopuolelle. Hiekkalaatikon reunalla ei tunnu luontevalta osallistua keveisiin pohdiskeluihin siitä, ajoittaisiko toisen lapsen syntymän kesäkuulle vai tammikuulle tai manailla kuinka rasittava oma pikku-apina on. Toisaalta voi huomata osaavansa arvostaa omaa lastaan. Elämään on lapsettomuusvuosina löytynyt tärkeysjärjestys.

Lastenpsykiatri Leena Repokari toteaa väitöstutkimuksessaan, että lapsettomat pärjäävät vanhemmuudessa vähintään yhtä hyvin kuin muut. Lapsettomuuskriisi tavallaan valmentaa vanhemmuuteen. On opittu keinot, joilla pystyy selviämään tulevista kriiseistä. Lapsettomuuden kokeneilla on myös suuri motivaatio panostaa vanhemmuuteen. Riskinä toki on se, ettei uskalla myöntää, että vanhemmuus on ajoittain hyvin raskasta: myös lasta pitkään toivoneella on oikeus väsyä.

Lapsellisten lapsettomien ajatuksia ja kokemuksia on muiden vaikea ymmärtää. Niin ensimmäistä lastaan toivovat lapsettomat kuin helposti lapsia saaneetkin saattavat ihmetellä lapsellisen lapsettoman surua. ”Sinullahan on jo lapsi, miksi et voi vain olla tyytyväinen!”. Vain saman kokenut voi ymmärtää vanhemmuuden haasteet ja sisarusten kaipuun.

Vertaistukea on lapsellisille lapsettomille Simpukassa tarjolla niin keskusteluryhmien, keskustelufoorumin kuin Lapselliset lapsettomat -Facebook-ryhmän muodossa.

Lahjasukusoluilla lapsen saaneet vaihtavat kokemuksia Helminauha-verkostossa.

Kirjoittaja Anne Lindfors on Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja.