Vastuullista vapaaehtoistoimintaa

Meille vapaaehtoistoimijoille esitetään usein kysymyksiä siitä, kuinka pystymme varmistamaan, ettei toimintaamme pääse mukaan vapaaehtoisia väärillä tarkoitusperillä. Eniten ihmisiä huolestuttavat pedofiilit ja muut rikolliset, etenkin silloin, kun kyse on lasten kanssa tehtävästä vapaaehtoistyöstä.

Useammin törmäämme vapaaehtoisia rekrytoitaessa tunteeseen ”outoudesta” kuin siihen, että hakija tuntuisi vaaralliselta. Yleensä tämä outous ei tarkoita mitään vaarallista tai huolestuttavaa – jostain ihmisestä saattaa vain tulla sellainen kuva, että sosiaalinen kanssakäyminen on hänelle vaikeaa tai että se vaatii häneltä erityistä ponnistelua.

Nykyisen lainsäädäntömme mukaan emme voi pyytää vapaaehtoiseksi pyrkiviltä rikostaustaotetta, silloin kun toiminnasta ei makseta palkkaa. Vapaaehtoistoiminnan vastuullisuus on siis varmistettava muilla tavoin, ja lisäksi on pidettävä mielessä, ettei puhdas rikostaustaote tee kenestäkään automaattisesti hyvää vapaaehtoista.

HelsinkiMission koordinoimassa Pelastakaa sukupolvi -hankkeessa on mukana useita pitkän linjan vapaaehtoistoimijoita; kumppaneitamme ovat Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Pienperheyhdistys sekä Helsingin Diakonissalaitos.  Pelastakaa sukupolvi -hankkeen vapaaehtoiseksi kouluttautuminen tapahtuu yhdessä kumppaneiden kanssa sovitulla tavalla.

Tärkein keino havaita väärillä motiiveilla vapaaehtoistoimintaan hakeutuvat ihmiset on pitkä koulutusprosessimme sekä työntekijöiden vankka asiantuntemus ja sosiaalialan koulutus. Koulutusprosessimme on monivaiheinen: ensin hakijat lähettävät hakemuksen, sitten tarkentavan hakemuksen ja vasta sen jälkeen hakijat kutsutaan infokoulutukseen kuulemaan millaisia mahdollisuuksia vapaaehtoisena on toimia lapsiperheiden parissa. Infon jälkeen vapaaehtoiset valitsevat itselleen sopivimman toimintamuodon ja mikäli he ovat soveltuvia, heidät kutsutaan haastatteluun.

Haastattelu on yksilö- tai ryhmähaastattelu riippuen siitä, minkä toimijan vapaaehtoistoimintaan he ovat tulossa. Mikäli he soveltuvat haastattelun perusteella hakemaansa toimintaan, on vuorossa koulutus. Koulutuksen kesto vaihtelee, mutta se kestää useita päiviä. Bonuksena tulevat lisäkoulutukset ja mahdollinen työnohjaus. Työnohjausta tarjotaan HelsinkiMission, Pienperheyhdistyksen ja Diakonissalaitoksen vapaaehtoisille. Lastensuojelun tukihenkilöitä ja tuki- ja lomaperheitä ohjataan ja opastetaan tukisuhteiden aikana muilla tavoin, mutta myös työnohjauksellista tukea on mahdollisuus saada.

Työntekijä on tiiviisti mukana siinä vaiheessa, kun perhe tai lapsi ja vapaaehtoinen aloittavat yhteisen suhteensa. Aloitustapaamisessa on aina yleensä mukana työntekijä, ja suhteen kehittymistä seurataan puheluin ja tarvittaessa tapaamisten avulla.  Mikäli mitään epäilyttävää tapahtuu, siitä tulee ilmoittaa heti ja suhde voidaan tarvittaessa lopettaa. Työntekijän rooliin kuuluu myös tukea vapaaehtoista ja varmistaa, että hän saa toiminnasta iloa myös itselleen ja ettei toiminta kuormita häntä liikaa.

Vapaaehtoiseksi pääseminen ja kehittyminen lasten ja perheiden avuksi ei siis ole nopea tai helppo reitti. Kukaan ei tietenkään koskaan voi luvata 100 prosenttisella varmuudella, ettei väärän tyyppinen ihminen voisi päästä vapaaehtoiseksi, mutta erittäin epätodennäköistä se on.  Näillä ajatuksilla jatkamme työtämme ja toivotamme uudet vapaaehtoiset tervetulleeksi mukaan lasten ja perheiden tueksi!

 

Kirjoittaja Katariina Pelkonen on vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pelastakaa sukupolvi -hankkeessa

 

Kommentoi »

Kommentit

Kommentoi: