Vanhemmuuden maraton – huippukunnossa maaliin

Vanhemmuuden kahdeksantoista vuoden maratoniin mahtuu varmasti ihan jokaiselle hetkiä, jolloin hyville neuvoille ja kannustavalle valmentajalle olisi käyttöä. Miten toimia, kun aamukiireessä eteisen lattialla makaa itkuinen kaksivuotias, kumisaappaista kieltäytyvä viisivuotias kiukuttelee ja itselläkin mieli on jo maitohapoilla, itku ihan nurkan takana. Tarvittaisiin räätälöity toiminta-ohjelma ja tsemppaava valmentaja, jotta päivästä selvitään.

Naistenlehti kannustaa urheilijaa; sisäänhengitys ja uloshengitys, ota askel kerrallaan. Sama neuvo on käyttökelpoinen myös vanhemmuustreeneissä, kun vauhti on päällä, hermosto virittyneenä ja suusta sylkee myrkkynuolia. Hengitä sisään. Sitten hengitä ulos.

Hengitys on hyvä keino säädellä kehomme reaktioita ja tunteita sekä rauhoittua stressaavassa tilanteessa. Se onkin hyvän vanhemmuuskunnon yksi kulmakivistä ja sitä voi harjoitella myös lasten kanssa yhdessä. Mennään yhdessä hetki kerrallaan, jalkaa toisen eteen, tässä ja nyt.

Kuntoileva äiti tai isä saa myös runsaasti neuvoja ravinnon ja levon merkityksestä urheilusuorituksessa, kun taas pienten lasten kotona oleva vanhempi voi vain haaveilla kunnon yöunista. Syötyäkin saattaa tulla, mitä kaapista milloinkin sattuu löytymään. Vanhemman palautumisesta huolehtimiseen ovat tällöin hyvät tukijoukot tarpeen. On myös tunnistettava, milloin omin neuvoin ei selvitä, vaan tarvitaan asiantuntevan ammattilaisen apua.

Maratonillakin tarvitaan huoltojoukkoja hoitamaan nestetankkausta ja huolehtimaan varusteista. Hyvässä tapauksessa vanhemmuusmaratonin tsemppari ja kanssajuoksija löytyy omasta puolisosta, vanhemmista tai hyvistä ystävistä. Neuvolan terveydenhoitaja tai päiväkodin lastentarhanopettaja voi hoitaa personal trainerin virkaa räätälöimällä vanhemman kanssa yhdessä ”kunto-ohjelman” haastaviin tilanteisiin.

Urheilijaa muistutetaan; kun into ja energia uhkaa loppua tai painot tuntuvat uuvuttavan raskailta, päänsisäinen keskustelu itsensä kanssa auttaa urheilun huippusuorituksiin. Vanhemman päänsisäinen kannustaja voi olla ehdoton rakkaus ja sitoutuminen lapseen, joskus ylämäkeä mennään velvollisuuden tunteen voimin.

Ripaus syyllisyyden tunnetta puolestaan voi toimia kuin hiertymä jalassa; näin ei voi jatkua ja jotain pientä pitää nyt muuttaa, että päästään kunnialla maaliin.

Vanhemmuusmaratonin kalkkiviivoja on vaikea hahmottaa, sillä myös aikuiselle suhde omaan vanhempaan on erityinen ja merkityksellinen.

Onneksi matkan varrella on myös välietappeja, kevyesti rullaavaa askellusta ja unohtumattomia yhteisiä hetkiä!

Kirjoittaja Satu Rauhala toimii suunnittelijana Ensi- ja turvakotienliiton Kannusta minut vahvaksi –projektissa.