Neljä vuotta eikä suotta!

Kun aloitimme, aloitimme aika alusta. Nippu hankkeita ja Ak-toimintoja, laajat tavoitteet, repaleinen koordinaatiotiimi ja huulilla kysymys: Mikä on ohjelma?

Olimme hieman siinä suossa. Kuin ihmeen kaupalla vuodessa saimme rivit koottua ja osallisia kuunnellen meille kirkastui ajatus ohjelmasta ja ohjelman koordinaatiosta. Ei kuitenkaan liian kristallinkirkkaaksi, sillä olemme pitäneet koko ajan keskeisenä toimintaa ohjaavana ajatuksena kuunnella tarkkaan hankkeiden ja toimintojen tarpeita ja toiveita. Vuosi vuodelta olemme liukuneet vääjäämättä kohti selkeätä rakennetta, tuloksellista yhteistyötä ja tekemisen meininkiä.

Mitä minulle on jäänyt mieleen näistä vuosista?

Paljon on jäänyt, paljon on myös jo unohtunut. Välillä on tehnyt mieli mennä pimeää komeroon huutamaan tuskaansa, välillä mikroskooppinen onnistuminen on saanut päivän paistamaan yölläkin. Omaan mieleen on ainakin iskostunut, ettei kannata helpolla luovuttaa ja itseensä pitää luottaa hieman enemmän kun kaverit suosittaa.

Jotkut onnistumiset ovat olleet mikroskooppisia suurempia.

Tällä hetkellä kalenteriani täyttävät mukavasti AMK-seminaarit. Emma & Elias -ohjelman teemaryhmät ovat yhdessä ideoineet ammattikorkeakouluille kokopäiväseminaareja eri teemoista. Neuvola toimintaympäristönä -ryhmä avasi pelin ja käynnisti seminaarit teemalla: Monimuotoisten perheiden kohtaaminen. Vanhemmuus haastavissa elämäntilanteissa -ryhmän Lasta ja perhettä tukemassa -seminaarit jatkoivat taattua laatua.

Yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa on ollut hedelmällistä ja on ilo ollut huomata kuinka järjestöjen osaamista arvostetaan.

Tulevaisuudessa tarjoamme varmasti uusia teemoja kuten parisuhteen tukeminen, järjestöt perhekeskusta kehittämässä tai vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tukena. Tällaisten yhteisten koulutusten koordinointi on aika perustavanlaatuista ohjelmallista toimintaa.

Kun vielä vähän vilkuilen taaksepäin, muistelen että teimme koordinaatiohankkeessa tietoisen valinnan, että panostamme erityisesti hankkeiden ja toimintojen verkostoitumiseen.

Vaihtoehtona olisi ollut hanke-/toimintokohtainen tiivis tuki. Mielestäni valinta oli oikeaan osunut. Isot verkostotapaamiset, teemaryhmät, nuorten leirit jne. – nämä kaikki ovat olleet sekä keinoja että tuloksia ohjelman tavoitteiden eteenpäin viemiseksi. Teemme yhdessä sen, mihin yksin emme pysty. Ja kohtuullisen hyvällä meiningillä.

Meiningistä puheenollen...voisin avata ohjelman tämän hetkistä identiteettiä muistuttamalla siitä mitä tapahtui Finlandiatalossa 17.3.2016.  Yhteen ääneen lasten asialla -seminaari kirkasti minulle jälleen kerran sen, että jokainen lapsi, nuori, perhe ja vapaaehtoinen on omanlaisensa. Kuten työntekijätkin. Yhdessä voimme todella muuttaa maailmaa ja olemme sen jo tehneet.

Kaikki se ohjelmassa toimivien sitoutuneisuus, luovuus, asiantuntemus, viisaus kristallisoitui tuossa päivässä, noissa hetkissä. Kaikkien kuponkien, aikataulujen, tulemisten ja menemisten keskellä minun on tänäänkin tärkeä muistuttaa itseäni, että tässä kaikessa on kyse ihmisestä, molemmilla puolella pulpettia.

Toistan seminaarissa kakistelemani sanat: ”Koen olevani etuoikeutettu, kun voin työskennellä teidän kanssanne."