Mindfulness – helppo tapa saada hyvinvointia perheen arkeen

On varhainen kevätilta ja erityislasten vanhemmat kokoontuvat mindfulness-ryhmään, Osallistujat ottavat teekupposen käteensä ja nauttivat lämpöisen teen tuomasta nautinnosta, tuoksuineen ja makuineen. Osa ottaa vielä lämpimän viltin harteilleen ja istahtaa hiljentymiseen tarkoitetulle patjalle tai tuolille ja sulkee levollisesti silmänsä ja suuntaa huomionsa sisäänpäin.

Levollisuuden tunne tilassa on rauhoittava ja samalla myös levollisuus kehossa syvenee. Näin jo ryhmän alussa osallistujat saavat kokemuksen mindfulnessista eli hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta. Mielen hiljentyessä kehokin rentoutuu lähes automaattisesti. Kun virikkeet vähentyvät ulkopuolelta, voi huomiota suunnata sisäänpäin. Mitä minulle nyt kuuluu? Miten voin? Mitä tarvitsen? Vain hiljentyneenä voin kuulla vastaukset näihin kysymyksiin. Kaikki lähtee minusta.

Länsimaisessa lääketieteessä mindfulnessia on tutkittu ja käytetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Tutkimuksen pioneerina voidaan pitää Jon Kabat-Zinnia. Hän on kehittänyt kahdeksan viikkoa kestävän mindfulness-ohjelman. Mindfulness on nykyään myös hyvin suosittua meillä Suomessa. Syy siihen löytyy siitä, että osa psykologeistamme on alkanut harjoittaa ja tutkia sitä ja huomannut sen positiiviset vaikutukset, Näin on saatu tutkimustietoa, joka selittää teoreettisesti sitä, miksi tietoisuus- ja hyväksyntätaidot ovat hyödyllisiä meille kaikille. 

Säännöllisen harjoittelun on myös havaittu muuttavan aivorakenteita. Menetelmä vaikuttaa myös fysiologisiin ominaisuuksiin, muun muassa aivojen sähköiseen toimintaan sekä aivokuoren rakenteeseen, autonomisen hermoston toimintaan ja hormonitoimintoihin. Kun mieleen nouseviin tuntemuksiin ei reagoida, alkaa syntyä uusia hermoyhteyksiä ja hormonitoiminta muuttuu.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo eli mindfulness auttaa tutustumaan itseensä, omiin tarpeisiinsa ja tapoihinsa reagoida. Mindfulnessin avulla voi lievittää arjen kaaosta, parantaa ihmissuhteita, selviytyä työn aiheuttamista paineista ja sen avulla voi opetella kuulemaan omaa sisäistä ääntään.  Mindfulnessista voi siis saada apua moniin elämän pieniin ja suuriin asioihin ja hetkiin.

Mindfulness-harjoittelu auttaa lisäämään hiljaisuuden kokemusta kiireisen arjen keskelle ja se auttaa myös kehittämään perheen arjessa vaadittavia vuorovaikutustaitoja. Erityislapsiperheen arki kun on usein kiireen täyttämää ja vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja hyväksyntää, niin mindfulness taidoista on varmasti hyötyä näissäkin tilanteissa. 

Kun seuraat pientä lasta leikeissään, huomaat hänen keskittyvän juuri siihen mitä hän tekee. Hän on läsnä hetkessä yrittämättä muuttaa sitä millään lailla. Lapset ovatkin erityisen taitavia mindfulnessissa. Valitettavasti iän myötä me kadotamme tämän hienon tavan elää hetkessä, vailla tilanteen tarinoimista, vailla eilisen tai huomisen murehtimista.

Kaikki lähtee tiedostamisesta ja itsensä kuulemisesta. Kun on tarkkaavainen ja huomaa, oman olotilansa muuttuvan rauhattomaksi ja mielen impulsiiviseksi vaikkapa perheen arkitilanteessa, niin silloin on hyvä aika pysähtyä. Pysähtyminen on valinta, jonka saa tehdä aina uudelleen ja uudelleen päivän aikana. Jos pysähtyminen ei ole tuttua, niin sen tekeminen vaatii ensin enemmän itsekuria ja harjoittelua. Aivomme rakastavat rutiineja ja uusien rutiinien luominen vaatii tiedostamista ja aikaa sekä välittömän palkkion, jotta aivot motivoituvat pysähtymään uudelleen päivittäin.  

Voit aina silloin tällöin kiireenkin keskellä pysähtyä ja tuoda huomiosi hengittämiseen. Voit tunnustella, että kiireen ja tohinan lisäksi sinussa on myös levollisuutta ja hiljaisuutta, vaikka vain pienenä ituna. Voit antaa tämän hiljaisuuden idun laajeta hengityksesi tahdissa ja hengitellä näin muutaman minuutin ajan. Pienet hiljaiset tauot tuovat päivään lepoa, josta keho ja mieli kiittävät sinua illalla ja vielä seuraavana päivänäkin.

Mindfulness-taitoja voi kehittää vaikkapa säännöllisesti kokoontuvassa mindfulness-ryhmässä, jossa voi harjoittelun avulla vahvistaa kykyä havainnoida ja kuvata hyväksyvästi nykyhetkeä, ulkoisia ja mielen sisäisiä tapahtumia, ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia sekä reagointia niihin. Säännöllisestä harjoittelusta saa vielä palkkioksi joustavan mielen, joka erityisesti auttaa arjen haasteiden kohtaamisessa.

Joustavan mielen resepti:

• Ole läsnä siinä mitä teet
• Toimi aistit avoinna ja hyväksy havaintosi
• Toimi tilanteen ehdoilla – ei vain omien sääntöjesi mukaan
• Mieti oletko oikealla reitillä omia tavoitteitasi kohti
• Tee korjausliikkeitä tarvittaessa
• Päätä olla se päähenkilö, joka ohjaa toimintaasi - älä anna tunteiden tai yllykkeiden viedä mukanaan.

Olemme harjoitelleet tätä kaikkea tänään tekemällä keho-, kävely- sekä ääni- ja ajatusmeditaatioharjoituksia. Nyt on aika lähteä levollisin mielin kotiin jakamaan rauhantunnetta perheelle sekä jatkamaan harjoittelua siellä.  Hyvä elämä syntyy olemalla hyväksyvästi läsnä tässä ja nyt. Päättäväinen harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa. Muista kuitenkin aina olla lempeä ja hyväksyvä itseäsi kohtaan, sillä sitä on mindfulness parhaimmillaan.

 

Kirjoittaja Marja-Liisa Kuukasjärvi on Mindfulness -ohjaaja ja toimii Perhetoiminnan vastaavana kehittäjänä Hyvinvoiva Perhe HYPE –hankkeessa.

Lisätietoa: Suomen Lääkärilehti 1-2/2008

Kommentoi »

Kommentit

Kommentoi: