(Me) ollaan Duudsoneita kaikki

Luovan hulluuden ylläpitäminen on minusta tärkeää niin työssä kuin elämässä yleensä. Kun jalat ovat ajoittain muutaman sentin maanpinnan yläpuolella, asiat näyttäytyvät uudenlaisessa perspektiivissä. Pelkoa leijumaan jäämisestä ei ole, maan painovoima pitää siitä huolen. Työssä taloudelliset resurssit, rajallinen aika ja ympäröivät rakenteet huolehtivat, että kosketus maahan säilyy. Hetkittäinen, vapauttava painovoimattomuuden tunne kannattaa ehdottomasti hyödyntää jos sellainen tulee vastaan. Villiintyminenkään ei ole aina pahasta.

Asuin nuoruudessani jonkin aikaa Yhdysvalloissa. Niin ristiriitainen kuin maa onkin, erään asian haluaisin sieltä siirtää suomalaiseen toimintakulttuuriin: ”Can do” -asenteen. Tämä tarkoittaa sitä, että etukäteen ei luovuteta vaan ollaan rohkeita ja toiveikkaita. Juti sanoisi, ettei laatikkoon hypätä häviämään vaan ylämummoon lauotaan päätössummeriin asti. Pulmat otetaan haasteina ja ne nähdään järjestely- ja organisointikysymyksinä. Ylenmääräistä vaatimattomuutta ei pidetä pelkästään hyveenä vaan myös reippautta ja uskallusta arvostetaan. Ei sanota ”No can do” vaan ”Can do!” – epäonnistumisen uhallakin. Ja jos epäonnistutaan niin yritetään uudelleen.

Ideoin Mäntsälän teatterin kanssa integroitua leiriä ”tavislapsille” sekä sijaisperheissä eläville lapsille ja heidän sijaissisarilleen. ”Hei, mehän voitaisiin ryhtyä naispuolisiksi Duudsoneiksi”, teatterin upea toiminnanjohtaja huudahti erään puhelinneuvottelun päätteeksi. Mikä ihana ajatus! Jos ei ihan tikkoja vatsamakkaroihin tai kuminauhalitsareita hyvin kehittyneeseen takapuoleen, niin jonkinlaista hyväntahtoista anarkiaa voisi toiminnassa olla mukana – ainakin asenteen tasolla. Sitä paitsi Duudsoneille on ainakin minun silmissäni sitten alkuaikojen kohelluksen kehittynyt lämmin, sosiaalinen omatunto jota he eivät epäröi näyttää. He ottavat kantaa koulukiusaamiseen, auttavat perheitä ja tukevat kehitysapuprojekteja. He tanssivat. He uskaltavat liikuttua ja itkeä julkisesti eikä kukaan silti pidä heitä heikkoina.

Ehkäpä Smithiesin lauantaikokeiluista ja Duudsoneiden vauhdikkaasta maailmasta kannattaisi noukkia parhaat palat osaksi omaa elämäänsä ja toimintatapojaan. Näitä parhaita paloja voisivat olla vaikkapa rohkeus tehdä hulluja yrityksiä. Sinnikkyys. Ilo ja hauskuus. Uskallus heittäytyä uusiin asioihin. Yhteisöllisyys. Pienten ja heikkojen puolella oleminen. Perheiden tukeminen. Itseironia. Herkkyys. Hyväntahtoisuus.

Ollaan Duudsoneita kaikki.

Kirjoittaja Maaret Parviainen on projektityöntekijä PePPi-hankeessa