Lapsi toimijana

He ovat valtautuneita kokemusasiantuntijoita, lapsia yhteisöistä, joissa harjoitetaan lapsiavioliittoja, silvontaperinnettä ja monimuotoista väkivaltaa. He ovat erityisiä siksi, että he ovat lähes mahdottomista oloista käsin nousseet vastustamaan vallalla olevia sortavia käytänteitä ja vastustus on saanut koko maailman kääntämään katseensa heihin. Ja sanoinhan jo, että he ovat lapsia.

Mikä tässä on pysäyttävää Suomen näkökulmasta katsottuna? Me elämme oikeusvaltiossa, missä on voimassa lakeja, jotka suojelevat lapsia. Meillä rakenteita ja virkamieskoneisto, jonka tehtävä on toteuttaa tätä suojelua. Meillä on laadukas koulujärjestelmä, turvallinen päivähoito, ilmainen terveydenhuolto ja neuvolapalvelut. Ulkomailta tullaan ihastelemaan vuodesta toiseen PISA-tutkimuksen kärkeen sijoittuvien lasten opinahjoa. Kaikesta tästä huolimatta Suomessa kuolee vuosittain kaltoinkohtelun seurauksena n. 10 lasta ja vammautuu vakavasti n. 300. Meidän lapsemme harvoin kertovat ulkopuolisille väkivallasta, jota kodeissaan kohtaavat.

Meeri Koutaniemen kuvista tuttu Elizabeth Nkere pakeni 60-vuotiaan miehen kanssa järjestettyä avioliittoa ja karkasi kotoaan 9-vuotiaana. Hän joutui yhteisönsä hyljeksimäksi mutta löysi uuden perheen Turvakodista, missä tapasi useita vertaisiaan. Vanhemmat saivat vierailla Turvakodissa mutta tyttöjä ei lähetetty takaisin koteihinsa. Elizabeth sai käydä koulua ja elää turvassa täysi-ikäiseksi asti.

Suomessa muutama vuosi sitten kotonaan tapettu 8-vuotias tyttö ei halunnut takaisin isänsä luo ja ilmaisi asian, muttei tullut kuulluksi. Hän joutui toiveistaan huolimatta palaamaan sijaispaikasta isänsä luo, missä hän kuoli. Vaikuttaa siltä, että ”takapajuinen” kehitysmaa on hullunkurisesti meitä edellä lapsen toimijuuden suhteen. Lapsen osallisuus ja toimijuus, etenkin kriisitilanteissa ontuu Suomessa pahasti.

Meillä on kyllä hyvää yritystä parantaa lasten kuulluksi tulemista. MLLn ylläpitämä Lasten ja nuorten puhelin, verkkopohjaiset alustat, kuten Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakoti ovat paikkoja, joissa lapset ja nuoret voivat asuinpaikastaan riippumatta kertoa turvalliselle aikuiselle murheistaan. Meillä on vapaa-ajan viettoon tarkoitettuja kaupungin ja seurakunnan ylläpitämiä nuorisotiloja sekä Tyttöjen ja Poikien taloja muutamilla paikkakunnilla. Meillä on Helsinki Mission Nuorten Kriisipiste ja Punaisen Ristin Nuorten turvatalo 12-19 –vuotiaille mutta nämä palvelut eivät kata koko Suomea. Mihin menee 9-vuotias, joka pelkää kotonaan tapahtuvaa väkivaltaa? Tuleeko hän kuulluksi em. palveluissa tai lastensuojelussa? Kumman tarina ja totuus, aikuisen vai lapsen, on vahvempi? Kuinka pitkään lapsi joutuu odottamaan, kun totuutta selvitetään? Kaltoinkohtelu loppuu harvoin nopeasti edes silloin, kun kodin yksityisyys murretaan viranomaisen toimesta. Asenteet ja teot muuttuvat eritahtisesti eikä lapsi voi odottaa.

Lapsi on vallaton ja voimaton vaikuttamaan elämänsä olosuhteisiin. Lapsen kuulematta jättäminen esimerkiksi vanhempi lojaliteetin perusteella ei ole kestävä perustelu nykyaikana. Lasta tulee kuulla hänen ikätasonsa mukaisella tavalla ja ottaa vakavasti viesti mitä hän kertoo. Apulaisprofessori Suvianna Hakalehto-Wainio kuvaa kirjassa ”Lapsioikeus murroksessa”, kuinka lapsen suojelusta tulisi siirtyä lapsen oikeuksien suojelemiseen. Meidän tulee nähdä lapsi oikeuksia omaavana kansalaisena, jotta lapsen osallisuus ensin lähisuhteissa ja myöhemmin laajemmissa toimintaympäristöissä ja yhteiskunnan rakenteissa voisi toteutua. Tällä tavoin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vähennetään ja ennaltaehkäistään tehokkaimmin, sillä oikeutensa tunteva lapsi, joka voi tarvittaessa luottaa muiden apuun, kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.

Ellen Key (1849-1926) oli ruotsalainen arvostettu ja laajasti tunnettu kosmopoliitti intellektuelli, joka pyrki aikanaan edistämään naisten ja lasten oikeuksia. Keys esitti, että lapsesta pitää koskettua, lasta pitää kohdella vertaisena ja osoittaa hänelle samaa hienotunteisuutta kuin aikuiselle. Key paneutuu lapsuuden ja aikuisuuden välisiin suhteisiin yhteiskunnan eri tasoilla, moraalifilosofian, tieteen ja politiikan näkökulmista. Teoksessaan Barnets århundrade (1900) Key nimeää 1900-luvun ”lapsen vuosisadaksi”, koska hän arveli, että on koittamassa aika, jolloin aikuiset vihdoin ymmärtäisivät lapsen mielen ja osaisivat myös säilyttää lapsenmieltä. Vasta sitten voisi vanha yhteiskunta uudistua. Kulttuurinen muutos voisi tapahtua, kun uuden polven tulo, hoito ja kasvatus muodostavat keskeisen yhteiskuntakysymyksen, jonka ympärille tavat, lait ja laitokset järjestäytyvät. ”

Lasten asema on kaikkialla maailmassa pähkinä, jota ei vielä ole purtu auki. Lapsen ja aikuisen välillä oleva epätasapainoinen ja monin tavoin väärinkäytetty valta-asetelma vaatii päivitystä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan tasolla. 2000-luku voi olla lapsen vuosisata! Hyvää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää!

Kirjoittaja Johanna Matikka toimii suunnittelija Kannusta minut vahvaksi –hankeessa
Ensi- ja turvakotien liittossa