Koulun aloituksia

Milloin lie olen ollut siellä viimeksi. Siis se ihana opettajan etuoikeus kunnon lomaan. Tosin ennen vanhaan oli kolme tärkeintä syytä olla opettaja – kesä, heinä ja elokuu. Nykyisin noita syitä on vain kaksi: kesä ja heinäkuu töiden alkaessa ammatillisen puolen opettajalla jo elokuun alussa. Olen silti erittäin tyytyväinen uravalintaani, ainakin tällä hetkellä.

Perheessäni on kaksi lasta. Toinen aloitti uudessa koulussa 5. luokan ja toinen aloitti jo viime vuodelta tutussa paikassa 2. luokan. Vanhempina jännitimme vaimoni kanssa mitä syksyn aloituksesta oikein tulee. Miten alkaa 2 luokka uudessa ryhmässä, miten koulunvaihto sujuu kun koulumatkat pitää alkaa kulkemaan bussilla, mitä, miten … Mutta kuinka kävikään. Lasten koulujen ensimmäinen puolikas viikko takana ja kaikki on pelkkää hymyä. Ei ongelmia ja asiat sujuu. Kuinka tärkeää se onkaan, että ainakin koulun aloitus onnistuu. Ongelmien tullessa hyvä noste jaksaa kantaa – ainakin jonkin aikaa.

Koulutien haasteita

Nykyistä asuinpaikkaamme valitessamme arvostimme korkealle koulujen läheisyyttä ja mahdollisuutta kävellä turvallisesti kouluun. Kuinka kävikään. Samoin kuin niin valitettavan monelle lapselle Suomessa. Koulun sisäilma tuli tiensä päähän ja monen vuoden vitkuttelun jälkeen kaupunki päätyi purkamaan koulun ja rakentamaan uuden tilalle. Sinänsä hieno ja hyvä asia, mutta pitikö sen tulla juuri nyt. 3,5 vuoden evakko vie lapsemme peruskoulu-urasta yli kolmanneksen. Evakkoon bussimatkan päähän kaupungille parakkeihin, anteeksi viipaleisiin. Ei kiitos. Päädyimme koulun vaihtoon. Lapsemme ei tarvitse olla kolmea vuotta parakeissa, mutta bussikyydit tulivat jäädäkseen.

Nuorempi lapsistamme vasta aloitti koulutaipaleen viime vuonna. Hänen kohdallaan emme edes ajatelleet bussirumbaa. Onneksi lähiseudulla on toinen koulu, joka kyllä hieman arvelutti asuinalueen maineen johdosta, mutta koulu osoittautui oikein mallikkaaksi paikaksi soveltuen hienosti lapsemme erityisiin tarpeisiin. Olemme niin tyytyväisiä siitä, mutta!

Kohta 8 vuotta täyttävän tyttömme koulutiellä on vilkas paikallisliikenteen tie. Kokeilimme viime vuoden aikana muutaman kerran kuinka tien ylitys sujuisi. Kyllähän se tytöltä sujuisi, mutta miten saisi autoilijat huomioimaan pienen koululaisen. Lähes poikkeuksetta kokeiluissamme autoilijat eivät välittäneet pienestä tienylittäjästä vaan huristivat ohi kovaa vauhtia tytön seisoessa tien laidalla tai kaistojen välissä suojatien korokkeella. Vaarallisen tuntuisia tilanteita tuntui tulevan jokaisella tienylityksellä.

Isänä en voinut katsoa vierestä moista liikennetouhua. Autoilijoille nyrkkiä puiden autoin tyttöni tien yli. Vielä ei siis ole aika itsenäiselle koulunkäynnille. Se taas tarkoittaa sitä, että tyttö pitää viedä ja hakea koulusta. Touhun mahdollistaa erittäin hyvin toimiva iltapäiväkerho, jossa tyttömmekin tykkää olla. Mites sitten kun se tykkääminen loppuu…

Arjen aikataulutusta

Vielä tässä vaiheessa vuotta ja kesäkelien vielä jatkuessa elää mukavan leppoisan tuntuista kesäaikaa, johon sekoittuu jo hieman arkeakin Ja on se välillä vaikeaakin, tuo arki. Lasten talviharrasteet eivät ole vielä alkaneet ja on mukava touhuilla kesäjuttuja. Kun arki, työ, lasten harrasteet, vaimon matkatyöt, ym. ns. ”lapsiperheen pakolliset” alkavat, alkaa armoton elämän aikataulutus. Kuka menee minnekin, mihin aikaan, miten kuljetaan, millä kuljetaan ja meillä on vain kaksi lasta.

Kolmen harrastusikäisen lapsen kanssa on jo huomattavasti tiukempaa, kuten muutamassa pojan pelikavereiden perheissä. Mutta siihen en taidakaan puuttua vielä. Jatketaan siitä sitten kun sen aika koittaa.

Kirjoittaja Pasi Puronaho on 47-vuotias jyväskyläläinen erityisopettaja ja kahden lapsen isä.