“Aito kohtaaminen ei ole tekninen suoritus”
Muistatko, milloin viimeksi ajattelit että tapaamasi ihminen pysähtyi kertomasi äärelle, tavoitti sen tarinan, asian ja tunteen, jonka halusit hänen kanssa jakaa? Minä muistan. Lapsilla on ihmeellinen kyky haastaa meidät aikuiset sellaiseen, mihin muuten ei tulisi pysähdyttyä. Hätkähdyttää sellaisilla havainnoilla ja kommenteilla, jotka saavat ajattelemaan niitä yksinkertaisia pieniä asioita joista aidot kohtaamiset syntyvät. Opettaa meille aikuisille niitä asioita, joita emme ehdi kiireen vuoksi itsestämme huomata.
Olin jo pitkään miettinyt miten voisin kirjoittaa aiheesta "kohtaaminen" niin, että jokainen kirjoitukseni lukija voisi tavoittaa sen syvimmän ajatuksen, jota yritän kertoa ja samalla olla syyllistymättä kaikista niistä arjen mukanaan tuomista hetkistä, jolloin ei ole siihen pystynyt. Miettiessäni aihettani klikkasin itseni syvimpien ajatusten Googleen ja toivoin saavani sieltä helpotusta tyhjälle paperille. Paljon sanahelinää, sosiaali- ja terveyspuolen linkkejä, sanoja jotka eivät tunnu miltään.
Lopulta löysin sieltä lauseen joka tuntui heti omalta. Lause tosin löytyi sivulta, jolta en olisi odottanut sen löytyvän. Kauppalehti kirjoitti aiheesta ”Aito kohtaaminen ei ole tekninen suoritus.”
Eipä niin. Sitä ei saa rahalla, käskemällä, haluamalla, pyytämällä, toivomalla, tiedolla eikä opitulla taidolla. Sen saa uskaltamalla.
Kiire. Kohtaamisten pahin vihollinen. Töissä palaamme päivittäin siihen tärkeään asiaan, miten saamme työntekijöinä välitettyä perheille, vapaaehtoisille ja toisillemme sellaisen fiiliksen, että mielemme on siinä hetkessä, niiden ihmisten kanssa, joiden tarinoita me kuuntelemme ja joiden iloja ja huolia jaamme.
Se vaatii päättäväisyyttä. Päätöksen kohdata tärkeimmät asiat ensin. Ihmiset. Päätöksen laittaa kovalevyllä pyörivät kymmenet asiat hetkeksi pussiin ja sulkea se, pois kohtaamisen tieltä. Vaikka työpöytämme päivän päätteeksi olisi puhdas, voi silti mielessä kaihertaa se hetki, jonka on ohittanut päivällä. Ajatus siitä, että se joku olisi ansainnut sen hetken, että olisin ollut aidommin läsnä. Työssä me välitämme tätä tärkeää sanomaa: me toimimme näin, toimikaa näin suhteessa toisiinne, lapsiinne, perheisiin.
Aito kohtaaminen tuntuu. Se jättää hyvän jäljen, tunteen siitä että tiedämme toisistamme nyt jotakin. Sitä ei voi teeskennellä. Se ei hoidu small talkilla. Se pistää meidät likoon.
Koko elämä ei tarvitse olla kohtaamisia. Kohtaaminen voi olla pieni hetki, sekunti. Se ei vaadi suuria, mutta se vaatii kuitenkin sen että meillä on aito yhteinen jaettu hetki. Se vaatii siis uskallusta pysähtyä, aitoa yritystä tavoittaa toisen kokemus, rohkeutta olla tietämättä vastausta, pelottomuutta kokea tunteita, mutta ennen kaikkea halua olla ihminen tavattavissa.
Aito kohtaaminen jää iholle ja jättää miettimään ihmistä, jonka kanssa on sen jakanut.
Kirjoittaja Piia Savolainen toimii Perheentalo-yhteistyö -projektissa kansalaistoiminnan kehittäjänä ja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun Avoimessa ammattikorkeakoulussa.
Twiittaa
Kommentit
Kommentoi: