Kodin ja Koulun Päivä – siemenistä puiksi
Se on joskus pienestä kiinni. Kahvikupista. Kutsusta, joka onkin piirun verran myönteisempi ja persoonallisempi kuin yleensä. Kohtaamisesta, jonka keskiössä on halu rakentaa luottamusta.
Vanhempainliitto ehdotti upeille työtovereilleen Kodin ja Koulun Päivän viettämistä vuoden 2010 lopulla. Huomasimme, että meillä olisi suuri mahdollisuus edistää myönteisiä kohtaamisia koulun arjessa. Jakaa parhaita esimerkkejä vanhempien ja ammattikasvattajien luottamuksen vahvistamisesta. Tukea koulun aloitteellisuutta ja avoimuutta vanhempia kohtaan.
Nopeasti upeat kodin ja koulun yhteistyön lipunkantajat päättivät lähteä yhteiseen työhön. Förbundet Hem och Skolanin Micaela, Suomen rehtorien edustajana Jukka, Opetushallituksesta Ritva sekä Vanhempainliiton väki.
Palautteet ensimmäisestä vuodesta olivat huikeat. Moni koulu oli huomannut, kuinka vanhempainyhdistykset lähtivät reippain mielin valmistelemaan Kodin ja Koulun Päivää. Kannustimme villeihin ideoihin. Ja erityisesti rehtoreita kokoamaan joukkoja, luomaan ja lujittamaan kohtaamisen ja kunnioituksen kulttuuria.
Mutta yksi meiltä puuttui ja sen mukana kaikki. Materiaali- ja virikepaketti, Kodin ja Koulun Päivän kotisivut, vanhempainyhdistyksien kouluttamista päivän viettoon. Puuttui kumppani, joka voisi ravita ja kasvattaa siemenestä kauniin ja kukoistavan puun. Kumppaniksi löytyi RAY.
Nyt syyskuussa kymmenet tuhannet lapset, vanhemmat ja opettajat kokoontuvat viettämään Kodin ja Koulun Päivää. Tilaisuuksia järjestetään noin 1000. Päivän suojelija, opetusministeri Krista Kiuru toteaa viisaasti: ”Tarvitsemme entistä vahvempaa yhteistyötä kodin ja koulun arjessa, tänään tehtävien päätöksien vaikutukset ovat nähtävissä vielä vuosikymmenten jälkeenkin.”
Näin se juuri on. Kodin ja Koulun Päivässä parannetaan maailmaa piirun verran kerrallaan. Siemen pitää kylvää, jotta siitä kasvaa puu.
http://www.kodinjakoulunpaiva.fi/
Kirjoittaja Tuomas Kurttila on Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja
Twiittaa
Kommentit
Kommentoi: