”Ketä ne sellaiset vanhemmat ovat”?

Useimmille ihmisille on luontaista ja hämmästyttävän helppoa lokeroida muut ihmiset ja erilaiset ryhmät nopeasti ja ilman tarkempaa analysointia joihinkin tiettyihin kategorioihin.

”Ne on niitä huonoja vanhempia, jotka ei huolehdi lapsistaan”, tulee helposti ensimmäisenä ajatuksena mieleen, kun kuulee huostaan otettujen lasten vanhemmista. Jotainhan niiden vanhempien on täytynyt tehdä väärin ja virheellisesti, kun kerran ovat perheensä tuollaiseen tilanteeseen saattaneet.

Tällaista stigmaa myös huostaan otettujen lasten vanhemmat itse saattavat kantaa sisällään. Monet heistä ovat kuvanneet tuntemuksiaan ikään kuin heillä olisi otsassaan leima, jossa lukee ”lapseni on huostaan otettu”.

Tosiasia on kuitenkin se, että jokainen lapsen huostaanotto on erilainen, kuten myös olosuhteet niiden taustalla.

Usein kyse on jostakin elämän kriisistä, sairaudesta, työttömyydestä, kapinoivasta nuoresta tai avioerosta, jotka voivat tapahtua kenelle meistä tahansa. Huostaan otettu lapsi kantaa taakkaa paitsi omasta selviytymisestään ja jaksamisestaan, myös omista vanhemmistaan. 

Kun vanhemmalle tarjotaan apua ja hän saa työkaluja selvitä kriisistään, auttaa se myös lasta jaksamaan.

Lapsella jää näin yksi huoli vähemmän kannettavaksi.

VOIKUKKIA-vertaistukiryhmässä vanhempi saa mahdollisuuden kertoa oman tarinansa turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Ryhmissä käydään läpi sekä vanhemman että lapsen kriisin vaiheita, pohditaan ja löydetään omia voimavaroja sekä keinoja selvitä eteenpäin elämässä.

Tällaista ryhmämuotoista vertaistukea pitäisikin tarjota automaattisesti kaikille lapsensa huostaanoton kokeneille vanhemmille asuinpaikasta riippumatta.

Sosiaalihuoltolain uudistamisen myötä lastensuojelun avopalveluita siirretään peruspalveluiden piiriin – mikä on hyvä asia! 

Tämä toimenpide madaltaa perheiden kynnystä hakeutua palveluiden piiriin ja he saavat avun oikeassa paikassa ja oikealla tavalla.

Esimerkiksi vakavasti sairastunut yksinhuoltaja saisi jatkossa lastenhoitoavun ja kotipalvelun terveydenhoidon kautta, ei lastensuojelusta, joka on rakennettu aivan toisenlaisia tilanteita varten. Tai vammaisten lasten vanhemmille ei enää ehdotettaisi lastensuojeluilmoituksen tekemistä omasta lapsestaan, jotta lapset saisivat heille lain mukaan kuuluvat vammaispalvelut.

Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkaina on liikaa perheitä, joiden tilanteessa raskas ja vain tietyntyyppiseen kriisiin rakennettu lastensuojelun palveluvalikko ei auta ja pahimmillaan jopa heikentää perheen tilannetta. On erittäin hyvä, jos nämä perheet tulevat jatkossa autetuksi peruspalveluiden piirissä. 

Perheiden tulisi saada palveluja silloin, kun ne niitä tarvitsevat.

Oikea-aikaiseen ennaltaehkäisevään perhetyöhön panostaminen on tärkeää ja tulee todennäköisesti tuottamaan myös säästöjä pitkäaikaisten sijoitusten vähentyessä.

Suurin osa perheistä osaa ja ymmärtää hakea tukea sitä tarvitessaan ja viranomaisten pitää osata näitä pyyntöjä kuunnella ja kuulla. Yhteistyössä perheiden kanssa sopivan palvelupaketin rakentaminen sen hetkiseen tarpeeseen tuottaa todennäköisesti parhaan tuloksen tyytyväisten ja hyvinvoivien perheiden muodossa.

Kirjoittaja Iina Järvi toimii projektikoordinaattorina ”Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA”-verkostohankkeessa

Otsikko on mukailtu lainaus kirjasta ”Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat. Hetkiä ja tarinoita huostaanotettujen lasten vanhempien elämästä.”