Hyvä vuosi lapsille!
Joulun lähestyminen tuo järjestöille aina vähän muutakin jännitettävää kuin lahjapaketit. Raha-automaattiyhdistys kun julkistaa avustusehdotuksensa aina juuri ennen joulua. Niin myös viime vuonna. Järjestöjen toimintaan ja kehittämistyöhön jaetaan vuonna 2014 yhteensä 308 miljoona euroa. Emma & Elias -ohjelmalle ehdotuksessa esitetään n. 5,8 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa, mutta on meitä nyt myös jo 30 hanketta ja toimintoa.
RAY on ehdottanut seitsemää uutta projektia aloittavaksi Emma & Elias -ohjelmassa vuonna 2014. Tämän vuotisessa ehdotuksessa korostuu lasten osallisuuden edistäminen, ehkäisevän lastensuojelun näkökulma sekä monikulttuurisuus. Yhdessä, usean järjestön yhteishankkeessa edistetään myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, mikä on yksi Emma & Elias -ohjelman vaikuttamistavoitteista.
Emma & Elias -ohjelma on kuin järjestöjen lasten suojelun maajoukkue. Ohjelmassa mukana olevat järjestöjen hankkeet ja toiminnot saavat kehittämistyölleen tukea ja sparrausta Lastensuojelun Keskusliiton koordinaatiotiimiltä. Tiimi tsemppaa projektien eteenpäin viemisessä, viestinnän läpimenoissa ja tutkimuksellisissa pulmissa.
Keskeistä on kuitenkin maajoukkueen jäsenten keskinäinen tsemppaaminen, ideoiden ja ajatusten vaihto – joukkuevalmennus. Joukkueen kasvaessa näin suureksi sen sisälle muodostetaan pienempiä valmennusyksiköitä mm. vapaaehtoistyötä kehittävien joukko, koulussa toimivat ja neuvolan kanssa yhteistyötä halajavat yms. Uusi vuosi tuo myös uuden tavan yksittäisten hankkeiden väliseen jeesaukseen. Ohjelmassa jo mukana olleet voivat halutessaan ryhtyä tutoreiksi uusille hankkeille. Kukaan ei vielä ole sanonut ei, kun on kysytty. Hienoa.
Tästä tulee vielä hyvä vuosi meille kaikille ja tehdään siitä hyvä vuosi myös toiminnassa mukana oleville tytöille, pojille, äideille, isille ja kokonaisille perhekunnille!
Ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist, Lastensuojelun Keskusliitto
Kommentit
Kommentoi: