Enkeli vai joulupukki?

– Ei ole, ne on satuolentoja, äiti vastaa hajamielisesti. Lapsi pitää lyhyen tauon ja jatkaa..

– Vilma sano, että enkeleitä on olemassa. Se on nähny enkelin niiden mökillä.

– Vilma on varmaan nähnyt unta, äiti mumisee naistenlehteen uppoutuneena.

– Äiti, missä Jumala asuu? Pieni tyttö etsii äitinsä katsetta.

– Jumalakin on satuolento… mistä sä nyt tollasia oot saanu päähäsi, äidin ääni kiristyy.

– Mutta äiti.., tyttö vielä yrittää.

– Nyt oot hiljaa, mitään enkeleitä tai jumalaa ei ole olemassakaan! Äiti tiuskaisee ja kääntää kipakasti lehden sivuja.

Lapsen katse ja hartiat painuvat alas. Hän puristaa käsissään pehmolelua ja alkaa hiljakseen hyräillä.

Julkisessa keskustelussa on jatkuvasti esillä suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus, rasismi ja ihmisoikeudet.  Moni meistä vakuuttaa olevansa sivistynyt, suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen. Suvaitsevaisuutemme tulee kuitenkin haastetuksi erityisesti silloin kun meille riittävän läheinen ihminen kyseenalaistaa maailmankuvamme.

Kaupallinen joulupukki ei ehkä haasta ateistista katsomusta samalla tavalla kuin suojelusenkeli mutta mikä on viestimme lapsille, ellemme kykene pohtimaan oman ”totuutemme” ulkopuolelle asettuvia näkökulmia?

Onko itselle merkityksettömään tai epätodelliseen mutta läheiselle arvokkaan äärelle pysähtyminen itseltä pois?

Pohjoisen hyvinvointivaltion vanhemmille on itsestään selvää, että lapsella on oikeus koulunkäyntiin, leikkiin ja lepoon. Tiedämme, että lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta ja hyväksikäytöltä, mutta olemmeko sinut sen kanssa, että myös lapsella, kuten kaikilla ihmisillä on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen (artikla 14)?

Lapsemme tulevat elämänsä aikana kohtaamaan yhä enemmän erilaisia tapoja, uskontoja ja eri puolilta maailmaa tulevia ihmisiä. Kulttuurisensitiivisyys on tärkeä taito myös tulevaisuuden työelämässä.

Omasta maailmankatsomuksesta tulisi oppia keskustelemaan ilman väkivaltaa, jättäen tilaa myös toisenlaisille totuuksille. Näin lapsi oppii kunnioittamaan erilaisia tapoja ja uskomuksia sekä kerää itselleen tärkeitä eväitä vieraan kohtaamiseen. 

Kotona opittu kohtaamisen kyky, osallisuuden kokemus ja erilaisuuden hyväksyminen ehkäisee tehokkaasti muukalaisvihaa ja vahvistaa ihmisten keskinäistä luottamusta. Tutkijoiden mukaan nämä ovat menestyvän yhteiskunnan avaimia.  

Kirjoittaja Johanna Matikka toimii suunnittelijana Ensi- ja turvakotien liiton Kannusta minut vahvaksi -hankkeessa