On varhainen kevätilta ja erityislasten vanhemmat kokoontuvat mindfulness-ryhmään, Osallistujat ottavat teekupposen käteensä ja nauttivat lämpöisen teen tuomasta nautinnosta, tuoksuineen ja makuineen. Osa ottaa vielä lämpimän viltin harteilleen ja istahtaa hiljentymiseen tarkoitetulle patjalle tai tuolille ja sulkee levollisesti silmänsä ja suuntaa huomionsa sisäänpäin.
Hiekkalaatikon ympärillä istuu joukko äitejä ja yksi hiljainen isä. Keskustelu pyörii alueen päiväkoti tarjonnan, haalarimerkkien ja työhön paluun ympärillä. Taaperot syövät hiekkaa ja paukuttavat lapioilla ämpäreitään, kinaavat vuoroin punaisesta kuorma-autosta. Kuuntelen keskustelua toisella korvalla ja mietin mitä jos kertoisin, etten jaksa edes vaatteita pestä, imuroida tai perunoita keittää puhumattakaan siitä, että jaksaisin lähteä takaisin töihin missä ikuinen kiire ja kehittymisen pakko odottavat. Kotona oleminen on imenyt minusta kaiken ilon ja energian. En sovi kotiin mutta työssäkäyvän vanhemman rooli ei tunnu sen helpommalta. Sukulaiset kyselevät jo toisen perään. Herran jestas, yhdessäkin on tarpeeksi! Neuvolassa yritin kertoa väsymyksestä. Terveydenhoitaja ehdotti vuoroöitä toisessa huoneessa. Ei ymmärtänyt, ettei tämä väsymys nukkumalla lähde.
Kahden kulttuurin perheiden Duo-hankkeelta ilmeistyi 2015 julkaisu, jossa tarkastellaan kaksikielisyyttä kahden kulttuurin perheiden näkökulmasta. Innostus julkaisun kirjoittamiseen sai alkunsa Monikulttuuriyhdistys Familia Club ry:n ja Duon vuonna 2014 tekemästä kyselystä, jossa selvitettiin ihmisten mielipiteitä mahdollisuudesta rekisteröidä väestörekisteriin useampi kuin yksi äidinkieli. Julkaisussa kerrotaan kyselyn tuloksista ja tarkastellaan kaksikielisyyden nykytilaa Suomessa.