Turun ja Salon seudulla järjestetään toiminnallisia viikonloppuja isille ja neuropsykiatrisesti oireileville pojille
Yhteinen tekeminen isän kanssa vahvistaa nuorten poikien itsetuntoa
Turun ja Salon seudulla on tänä keväänä alkanut projekti, jossa tarjotaan seikkailullisia toimintaviikonloppuja sekä ohjattuja harrastekokeiluja isille ja neuropsykiatrisesti oireileville pojille. Toimintaa koordinoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö.
Toiminta on tarkoitettu nimenomaan isille ja pojille, koska isän läsnäololla on todettu olevan huomattava merkitys erityisesti poikalapsen tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelytaitojen kehityksessä.
– Nykyään isien ja poikien yhdessä oleminen saattaa jäädä vähäiseksi. On tärkeää saada isät ja pojat puhumaan ja toimimaan yhdessä. Kokemuksiemme mukaan erityisesti toimiminen on hyvä tapa rakentaa ja ylläpitää miesten välistä suhdetta, pohtii projektityöntekijä, nuoriso-ohjaaja Veli-Matti Virtanen.
Neuropsykiatrisesti oireilevalla nuorella saattaa olla hankaluuksia tarkkaavaisuuden tai tunteiden säätelyn kanssa, vaikeuksia oman toiminnan ohjauksessa, impulsiivisuutta ja mielialanvaihteluita. Oireet voivat aiheuttaa vaikeuksia kaverisuhteissa ja perheen sisäisissä suhteissa.
Mahdollisuus yhteisiin elämyksiin ja kokemuksiin seikkailutoiminnassa
Toiminnalliset viikonloput sisältävät yleensä jotakin haastavaa ja yllätyksellistä tekemistä, kuten retkeilyä, kiipeilyä, melontaa tai vaikka ruuanlaittoa ja kädentaitotehtäviä maastossa. Myönteiset kokemukset yhdessä tekemisestä ja tehtävistä selviytymisestä vahvistavat nuoren ja isän välistä suhdetta sekä lisäävät luottamusta.
– Jos nuoren vapaa-aika rajoittuu vuosiksi ainoastaan tietokoneen tai pelikonsolin äärelle, siinä voi kärsiä sekä sosiaaliset suhteet että terveys. Parhaimmillaan projektin kautta nuorelle löydetään mielekästä toimintaa vapaa-ajalle, mikä vähentää syrjäytymisen riskiä, Kananen sanoo.
Toimintaviikonloppujen aikana isillä ja nuorilla on myös mahdollisuus tavata toisia suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevia isiä ja poikia. Vertaistuen myötä voi olla helpottavaa huomata, että myös muissa perheissä on samansuuntaisia haasteita arjessa. Pojat voivat tuntea yhteenkuuluvuutta muiden nuorten kanssa, ja isät voivat saada uusia näkökulmia ja keinoja isyyteen.
Seuraava toimintaviikonloppu 5.–6.6.2015
Toimintaan voi osallistua Turun ja Salon seudulla asuvat isät ja 12–16-vuotiaat pojat, joilla on todettu lievää neuropsykiatrista oireilua. Lähetettä ei kuitenkaan tarvita. Poika voi osallistua toimintaan myös jonkun muun hänelle läheisen miespuolisen aikuisen kanssa (esim. sukulainen, kummi tai tukihenkilö). Pojalla ja isällä on mahdollisuus osallistua kolmeen toimintaviikonloppuun Paimion seudulla ja kahteen ohjattuun harrastekokeiluun omalla kotipaikkakunnallaan. Tämä kokonaisuus maksaa isältä ja pojalta yhteensä 50e sisältäen majoitukset, ruokailut ja mahdolliset sisäänpääsymaksut harrastekokeiluihin.
Seuraava toimintaviikonloppu on 5.–6.6.2015, perjantai-illasta lauantaipäivään, jolloin liikutaan luonnossa kiipeilyn ja kalliolta laskeutumisen merkeissä. Seuraavan kerran 12.–13.6.2015 retkeillään ja yövytään luonnossa esim. laavulla tai puolijoukkueteltassa.
Molempiin kesäkuun viikonloppuihin voi vielä ilmoittautua mukaan. Hakemuslomakkeen voi täyttää itse MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön nettisivuilla: www.lastenkuntoutus.net.
Lisätietoja:
Projektivastaava Satu Kananen
Toimintaterapeutti/AMK, sairaanhoitaja/AMK
p. 040 653 1735
[email protected]
www.lastenkuntoutus.net
Isät ja pojat puussa -projekti Facebookissa
Isät ja pojat puussa – seikkailutoimintaa neuropsykiatrisesti oireileville nuorille on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama projekti ja se kuuluu Emma & Elias -avustusohjelmaan. MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö toteuttaa projektin yhteistyössä Turun seudun autismi ja ADHD-yhdistys Aisti ry:n, Salon seudun ADHD-yhdistys ry:n ja KOTA – Lasten ja nuorten hyvinvointi ry:n kanssa.