Vetoomus lapsiperheköyhyyden torjumiseksi

Lapsen oikeuksien viestinnnä yhtiestyöverkosto, johon kuuluu useita lapsi- ja perhejärjestöja sekä lapsiasiavaltuutettu, ovat toteuttaneet vetoomuksen tasa-arvoisen lapsuuden puolesta. Vetoomus tullaan luovuttamaan päättäjille lapsi- ja perhejärjestöjen seuraavassa tapaamisessa eduskunnassa. Vetoomus on avoinna 2.11. – 29.11. välisen ajan.

Yli 100 000 Suomessa asuvaa lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna.

Lapsiperheiden köyhyyttä ei tule vähätellä, sillä köyhyys vaikuttaa kielteisesti lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia ja häpeää sekä lisää mielenterveysongelmia. Köyhyydessä elävät lapset ja nuoret kokevat eniten osattomuutta ja syrjäytymistä.

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen kolmannen artiklan mukaan lapsen etu on huomioitava kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.

Lapsiperheiden köyhyys ei saa lisääntyä edes vaikeina taloudellisina aikoina. Köyhyys periytyy usein sukupolvelta toiselle, joten lapsivaikutusten arvioinnin tulee läpäistä lapsi- ja perhepoliittista päätöksentekoa. Lapsille ja nuorille tulee taata tasavertaiset mahdollisuudet arjessa.

Valtion ja kuntien toimenpiteillä ja taloudellisilla päätöksillä on erittäin kauaskantoiset heijastukset perheiden, lasten ja nuorten elämään, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Vetoamme päättäjiin, että lapsiperheiden köyhyyteen Suomessa tulee kiinnittää erityistä huomiota. Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.

Köyhyys satuttaa lasta. Allekirjoita vetoomus paremman lapsuuden puolesta.

#lapsenoikeudet