22.10. julkistettiin Helsinki Mission Pelastakaa Sukupolvi -hankkeen raportti "Vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tukena – Perheiden, ammattilaisten ja vapaaehtoisten kokemukset". Kuten raportin nimi vihjaa, kuultiin seminarissa kaikkien osapuolten kokemuksia ja näkemyksiä vapaaehtoistoiminnasta.
Vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tukena -tutkimusraportti julkistettiin
Viimeisen toimintavuotensa loppupuolella HelsinkiMission Pelastakaa Sukupolvi -hanke järjesti seminaarin Hotelli Presidentissä 22.10. Seminaarissa julkistettiin hankkeen tutkimusraportti sekä kerrottiin vapaaehtoistoiminnan vaikutuksista yksinäisyyden vähentämiseksi.
Jo yli sata perhettä saanut tukea äiti- ja isämentoreilta
Seminaarin pääviesti oli, että koulutettujen vapaaehtoisten äiti- ja isämentorien antama tuki on auttanut ja auttaa jo yli sata lapsiperhettä Helsingissä ja Espoossa, ja että kun perheet saavat tukea ja arjen apua ajoissa, vastoinkäymiset eivät pääse paisumaan ylitsepääsemättömän vaikeiksi.
HelsinkiMission toiminanjohtajan Olli Valtonen halusi nostaa erityisesti kolme ryhmää, jotka äiti- ja isämentoritoiminnan myötä voi julistaa voittajiksi. Nämä kolme ryhmää ovat tukea saavat ihmiset, Helsingin ja Espoon kaupungit sekä ne isät ja äidit, jotka sitoutuvat mentoreiksi
– Se energia ja mielekkyys, joka tulee elämään, kun saa auttaa. Se rakentaa tätä yhteiskuntaa ihan mielettömällä tavalla", Valtonen sanoi.
"Hei mähän oonkin ihan kiva!"
Tutkija Hanna Falk puolestaan kertoi mentoritoiminnan vaikutuksista. Teettämiensä kyselyiden pohjalta Falk nostaa esiin erityisesti yksinäisyyden tunteen vähenemisen ja sen, että ongelmat eivät pääse kehittymään kriiseiksi sekä ammatillisen avun tarpeen vähenemisen.
Erityisen vaikuttavat puheenvuorot kuultiin, kun isämentori Karlos Kotkas ja äitimentorilta tukea saanut Päivi Hirvonen kertoivat omista henkilökohtaisista kokemuksistaan. Päivi Hirvonen korosti henkisen tuen ja avun tärkeyttä.
– Kun kahden viikon välein tavattiin ja tehtiin ihan tavallisia asioita, tuli sellainen fiilis, että hei mähän olenkin ihan kiva! Oli helpompi mennä muidenkin luo ja ottaa kontaktia. Voisin sanoa, että ystävyys äitimentorin kanssa on poistanut ennakkoluuloja muita ihmisiä ja myös itseäni kohtaan."
Jos haluat tutustua tutkimusraporttiin, ota yhteyttä HelsinkiMissioon
Twiittaa