Naisvangit Suomessa – katsaus naisvankien tilanteeseen -tapahtuma Hämeenlinnassa

Kriminaalihuollon tukisäätiö järjestää Naisvangit Suomessa – katsaus naisvankien tilanteeseen -tilaisuuden 8.-9.3.2016 Hämeenlinnassa.

Tapahtuma on maksuton ja tarkoitettu sosiaali- ja perhetyössä sekä rikosseuraamusalalla työskenteleville kunnan, valtion ja kolmannen sektorin työntekijöille. Paikkana on keskiaikainen, kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokas Hämeen linna.

Päivien aikana paneudutaan teorian, työryhmien ja keskustelun kautta naisvankien tilanteeseen Suomessa. Esille nostetaan mm. työ- ja opiskelumahdollisuudet vankeuden aikana, vanhemmuus ja perhesuhteet, naisvankien kokema väkivalta ja asunnottomuus. Tärkeässä roolissa on myös kokemusasiantuntijoiden ääni.

Päivien aikana visioidaan myös sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan esimerkiksi kuntoutuksen osalta, kun Hämeenlinnaan perustetaan uudenlainen naisvankila.

Tarjolla on ajankohtaista tietoa, hyviä käytäntöjä ja työkaluja, verkostointimahdollisuuksia sekä tilaa kokemusten ja ajatusten vaihdolle.

Järjestäjinä ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön kriminaaliasiamiestoiminta ja Ehjä perhe-toiminta. Yhteistyökumppanina on Rikosseuraamuslaitos.

Osallistujat vastaavat itse yöpymisjärjestelyistään ja ruokailuistaan. Kahvit tarjoaa järjestäjä.

Tapahtuman verkkosivut, ohjelma ja ilmoittautuminen:

http://www.krimi.fi/NAISVANGIT/naisvangit_suomessa.html

Ilmoittautuminen päättyy 19.2.2016. Tapahtumaan mahtuu 100 osallistujaa.

Tervetuloa hakemaan ajankohtaista tietoa ja verkostoitumaan!

Lisätiedot:
Kriminaalihuollon tukisäätiö
Marjatta Kaurala 050 3447 582 ja Tarja Sassi 050 4124 016
sähköposti: [email protected]