Monimuotoiset perheet -verkosto ja HKL:n Taidelinja tuovat Helsingin yliopiston metroaseman ”opintoputkeen” taidenäyttelyn, joka koostuu taiteilija Tuomo Railon perhemuotokuvien sarjasta. Näyttely on nähtävissä 7.12. saakka.
Muotokuvanäyttely metroasemalla esittelee perheiden monimuotoisuutta
Monimuotoiset perheet kuvina -näyttely on osa Kaikkien perheiden Suomi -hanketta, joka kuuluu Emma & Elias -ohjelmaan. Näyttely kuuluu myös HKL:n 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn Taidelinja-festivaalin ohjelmaan. Helsingin jälkeen Monimuotoiset perheet kuvina -näyttely kiertää myös muualla Suomessa.
Kymmenen akvarelliteoksen sarjassa on perhemuotokuva kymmenestä eri tavoin monimuotoisesta perheestä. Railo on vieraillut malleina toimineissa perheissä syksyn aikana ja jokainen maalaus on syntynyt yhdessä tapaamisessa. Malleina toimineet perheet asuvat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä.
Taiteilija Tuomo Railo tunnetaan parhaiten työstään koreografina ja Tanssiteatteri Glims & Glomsin toisena taiteellisena johtajana. Kuvataiteilijana Railo on pitänyt muutamia yksityisnäyttelyitä, hän on opiskellut Avoimessa taidekoulussa ja hän on taiteilijaryhmä C.Cornixin jäsen.
"Teossarjan avulla toivon voivani tuoda esille perheiden moninaisuutta sympaattisella, helposti samaistuttavalla tavalla. Akvarelli on perinteinen, tuttu kuvataiteen tekniikka ja siksi teossarjani kertoo siitä tosiasiasta, että perheiden kirjo on aina ollut suuri. Näissäkin perheessä on monta perhettä, jotka voisivat olla jäseniä useammassa verkoston järjestössä - mukana on mm. muutama kahden kulttuurin perhe ja kahdet kaksoset - perheiden luokittelu on mahdotonta. Projekti on ollut minulle varsin sykähdyttävä kokemus, koen olleeni etuoikeutettu saadessani tutustua näihin perheisiin.” – Tuomo Railo
Kaikkien perheiden Suomi -hanke
Kaikkien perheiden Suomi -hankkeessa tehdään uudenlaista kehittämis- ja vaikuttamistyötä 10 itsenäisen järjestön laajana ja tiiviinä yhteisönä. Pyrkimyksenä on parantaa monimuotoisissa perheissä elävien lasten ja vanhempien asemaa ja palveluita.
Monimuotoiset perheet -verkoston kymmentä perhejärjestöä yhdistää se, että kaikkien kohderyhmät poikkeavat jotenkin oletetusta perheestä. Kaikilla järjestöillä on tavoitteena vaikuttaa siihen, kuinka suomalainen perhelainsäädäntö ja palvelujärjestelmä huomioivat perheiden monimuotoisuuden. Verkoston jäsenjärjestöt ovat:
• Adoptioperheet ry
• Familia ry
• Käpy Lapsikuolemaperheet ry
• Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
• Perhehoitoliitto ry
• Sateenkaariperheet ry
• Suomen Monikkoperheet ry
• Suomen nuoret lesket ry
• Suomen Uusperheiden Liitto ry
• Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Lisätietoa ja teoskuvia:
Tuomo Railo, [email protected] / +358405247647
Lue myös juttu taiteilijasta, taulujen syntyprosessista ja projektin taustoista sivulta www.hyväkiertoon.fi