Lauttasaaren ruotsinkielisen alakoulun 6.-luokan oppilaat esittävät päihteiden myyntiin ja käyttöön merkittävästi enemmän vastuullisuutta ja rajoituksia. Ensi viikonvaihteessa alakoulun päättävät oppilaat toivovat muun muassa alkoholimyynnin poistamista ruokakaupoista. Lisäksi lapset ihmettelevät miksi terveydelle haitallisia aineita saa maassamme mainostaa.
Lapset haluaisivat alkoholimyynnille korkeamman ikärajan
– Alkoholia ei pitäisi saada ostaa muualta kuin alkoholikaupoista. Alkoholin myynnin ikäraja tulisi olla vähintään 20 vuotta, ehkä jopa 25 vuotta, koska kaikki eivät ole tarpeeksi fiksuja vielä 18-vuotiaina. Alkoholia ei saisi käyttää julkisilla paikoilla, etenkään sellaisissa missä on lapsia, oppilaat kommentoivat.
Alakoulun seniorit toivovat myös, ettei ravintoloissa ja baareissa anniskeltaisi lainkaan enää puolen yön jälkeen. Liikenteessä tulisi lasten mukaan olla täysi nollatoleranssi, eivätkä päihteet heidän mielestään kuulu myöskään urheilutapahtumiin. Kaikkiaan he toivovat, että aikuiset suojelisivat lapsia ja nuoria sekä kantaisivat paremmin vastuuta alkoholin käytöstään.
Päihdemaailmasta lasten silmin ja elokuvataiteen keinoin
Alakoulun oppilaiden kannanotot koottiin osana vuosina 2014–2017 järjestettävää ånni-hanketta. Hanke kehittää vanhempien ja kasvatusyhteisöjen yhteiseen käyttöön erilaisia päihdekasvatuksen menetelmiä, materiaaleja ja työkaluja, jotka pilotoidaan Varsinais-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Vantaalla.
Hankkeen myötä toteutetut Paraisten Malms skolan ja Koivuhaan koulun oppilaiden päihdekysymyksiä käsittelevät lyhytelokuvat nostavat esille 6.-luokkalaisten näkökulman päihteisiin. Alakoulun oppilaat haastavat videoissaan aikuiset katsomaan päihteiden käyttöä lapsen silmin. Videoissa on nähtävissä pelkoa ja epävarmuutta, mutta myös kannustusta ja positiivisuutta aikuisten päihteiden käytön vähentämiselle ja lopettamiselle. Elokuvat nähtiin Digitale-ensi-ilta-tapahtumassa 22.4. Paraisilla ja ne löytyvät ånni-hankkeen YouTube-kanavalta.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila korostaa, että lapsella on oikeus tietoon. Lapset tarvitsevat hänen mukaansa turvallisesti ja varhaisessa vaiheessa tietoa päihteistä.
– Lapset tarvitsevat suojelua. Tieto on suojaa ja suojelua, tietämättömyys usein pahinta heitteillejättöä. Eikä kyse ole yksisuuntaisuudesta, vaan vuorovaikutuksesta, dialogista, mahdollisuudesta kuulla ja tulla kuulluksi. Tässä ånni-hanke ja sen osaaminen ovat tukena. Lapsista näemme huomenna, mikä meille aikuisille on ollut tärkeää tänään, Kurttila toteaa.
Förbundet Hem och Skolan -järjestön toiminnanjohtaja Micaela Romantschuk korostaa myös vanhempien kasvatusvastuuta ja muistuttaa vertaistuen merkityksestä.
– Vanhempien tulee keskustella lasten kanssa hyvissä ajoin myös päihteistä, jotta turvataan lasten tasapainoinen kehitys ja tulevaisuus. Vanhempainyhdistykset tarjoavat vertaistukea myös päihdekysymyksissä, Romantschuk kertoo.
ånni-hankkeessa kehitetyt oppitunti- ja vanhempainiltamallit sekä muut materiaalit levitetään laajasti kasvatusyhteisöjen käyttöön Innokylän ja edellä mainitun ånni-hankkeen YouTube-kanavan kautta.
Hankekumppanit toivovat vanhempien puhuvan lapsilleen päihteistä vastuullisesti, mutta avoimesti ja neutraalisti. Keskusteluissa tulisi olla vähemmän puhetta aineista ja enemmän ilmiöistä ja sosiaalisista tilanteista, joissa lapsi näkee päihteiden käyttöä.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Koulutus Elämään -säätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Music Against Drugs ry, Raittiuden Ystävät ry, Suomen NMKY-liitto ja Suomen Vanhempainliitto järjestävät ånni-hankkeen vuosina 2014–2017. Hanke toteutetaan Raha-automaattiyhdistyksen tuella.
Lisätietoja:
ånni-hankkeesta: projektipäällikkö Anne Ahlefelt, p. 050 373 3120, [email protected]
www.ehyt.fi/fi/koordinaatio/anni-hanke