Kuinka työtä sijoitettujen lasten parissa tulisi kehittää?
SISUKAS-projekti on ollut mukana yhteispohjoismaisessa Fokus på barn i familjehem-hankkeessa 2014‒2015. Tukholmassa 23.‒24.3 pidettävässä loppuseminaarissa julkistetaan asiantuntijoiden raportti konkreetteine toimenpide-ehdotuksineen siitä, kuinka työtä sijoitettujen lasten parissa tulisi kehittää.
Päivillä julkaistaan myös viime keväänä kuvattu lyhytelokuva, Elämässä eteenpäin, jossa sijoitettuina eläneet nuoret pohjoismaista kertovat näkemyksiään koulusta ja jälkihuollosta. Elokuva tullaan näkemään myös mm. pohjoismaisilla lastensuojelupäivillä Turussa, jossa SISUKAS on myös mukana yhteispohjoismaisella sijoitettu lapsi koulussa -työpajalla