Koulutyön tueksi ja tiedon lisäämiseksi on avattu uusi sähköinen palvelu Kouluasiaa.fi

Järjestöt ja säätiöt ovat monin tavoin mukana suomalaiskoulujen arjessa; iltapäiväkerhoissa, aamunavauksissa, asiantuntijoina ja tukioppilastoiminnan ja vertaissovittelun taustayhteisöinä. Koulutyön tueksi ja tiedon lisäämiseksi on nyt avattu uusi sähköinen palvelu.

Kouluasiaa.fi on tietopankki, jonne kerätään kootusti tietoa koulumaailman ilmiöistä ja järjestöjen tarjoamasta tuesta peruskouluille, esikouluille, oppilashuollolle ja vanhemmille. Sivusto kokoaa siis yhteen kaikkea sitä, mitä jo on olemassa, mutta mikä helposti häviää jonnekin verkon uumeniin. Palvelu on helppo työkalu lisätiedon saamiseen ja asiakkaiden ohjaamiseen.

Sivustolla on lukuisia esimerkkejä sellaisesta järjestöjen koulutoiminnasta, joka ei vaadi kouluilta rahallista panostusta. Sivustolle lisätään myös tietoja järjestöjen koulutuksista, joista peritään korkeintaan nimellinen maksu.

Sisältöä päivitetään ja täydennetään jatkuvasti

Sivuston ideana on se, että sisältöä kerätään ja päivitetään jatkuvasti. Toivomme, että käyttäjät itse ehdottaisivat lisää täydentäviä aiheita. Vain siten palvelusta saadaan kattava ja mahdollisimman hyvin käyttäjiä palveleva. Ehdottaminen ja palautteen antaminen käy sujuvasti sivuilta löytyvän lomakkeen kautta.

kouluasiaa.fi -palvelun taustalla on useita lasten ja lapsiperheiden hyväksi työskenteleviä tahoja. Palvelun on tuottanut ja sitä ylläpitää Emma & Elias -ohjelma, joka on RAY:n avustusohjelma lapsiperheiden hyväksi. Ohjelmaa koordinoi Lastensuojelun Keskusliitto.

Tutustu: www.kouluasiaa.fi

Katso  myös sivuston esittelyvideo Youtubessa

 

Lisätietoja:

Petri Paju, tutkija, Emma & Elias -ohjelma, Lastensuojelun Keskusliitto
[email protected], 050 5780259

Tuuli Daavittila, viestintäkoordinaattori, Emma & Elias -ohjelma, Lastensuojelun Keskusliitto
[email protected], 050 433 4058

www.emmaelias.fi