Mitä kun asiakkaaksi ei tulekaan se kaikkein tavallisin perhe, jossa on kaksi heteroseksuaalista, valkoihoista, suomalaistaustaista vanhempaa, joilla on kaksi tervettä, biologista lasta. Joka on hyvin toimeentuleva ja jolla on omistusasunto ja kultainen noutaja.
Kaikkien perheiden Suomi vaikutti Varhaiskasvatusmessuilla
Kaikkien Perheiden Suomi -hankkeen projektipäällikkö Anna Moring kävi varhaiskasvatusmessuilla puhumassa täydelle salille alan ammattilaisia siitä, miten monimuotoisia perheitä tulisi kohdata.
– Perheiden monimuotoisuus on aina läsnä perheitä kohtaavan ammattilaisen työssä. Noin 1/3 suomalaisista perheistä ei tavalla tai toisella sovi heteroseksuaalisen valkoisen suomalaistaustaisen ydinperheen normiin. Nekin, jotka näyttävät ulkoisesti sopivan, eivät välttämättä sovi, Moring sanoo.
Ammattilaisten kohtaaminen saattaa jännittää perheitä. Mitä jos me ei kelvatakaan? Mitä jos me ei saadakaan tukea ja hyväksyntää.
– Kun te kohtaatte niitä perheitä ja vanhempia, voitte joko tukea vanhempia ja perhettä – tai sitten voitte edesauttaa sitä, että kaikilla perheenjäsenillä on kiusaantunut olo, Moring herätteli salissa istuvia.
– Perheiden hyvinvointi lisääntyy kun heillä on turvallinen ja luottamuksellinen suhde lähipalveluihin. Luottamuksen voi herättää sillä, että kunnioittaa perhettä sellaisena kuin se on. Kysyy ja kuuntelee.
Puheenvuoron jälkeen Moring sai omien sanojensa mukaan ”ihan parasta palautetta” eräältä kuulijalta:
”Aiemmin olin skeptinen, mutta tää luento sai mut muuttamaan ajatteluani. Kohtasit yleisön ja sait ajattelemaan lapsen näkökulmaa.”
– Tämä oli mahtava palaute, koska oman asenteen muuttaminen on se kaikkein vaikein asia, Moring sanoo.
Twiittaa