Järjestöt tempaisevat Kampissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivänä 20.2.

Emma & Elias -ohjelma ja sen useat osahankkeet ovat mukana sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivän tapahtumassa Helsingin Kampissa. Paikalla ovat ainakin Helsingin Diakonissalaitoksen Perhetalkoot-toiminta, Pienperheyhdistys ry, HelsinkiMissio, Duo – kahden kulttuurin perheille, Leijonaemot ja PePPi –hanke.

Vuonna 2007 YK:n yleiskokous julisti helmikuun 20. päivän kansainväliseksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päiväksi. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus voidaan määritellä ihmisten mahdollisuudeksi saavuttaa täysi potentiaalinsa yhteiskunnassa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteellä viitataan reiluuteen ja molemminpuoliseen vastuuseen: ihmiset ovat vastuussa toisistaan ja kaikkien vastuulla on varmistaa, että ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua elämässä.

Nostaakseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja esiin järjestöt tempaisevat kyseisenä päivänä Kampin kauppakeskuksen keskusaukiolla (Narinkkatorin puoleinen sisäänkäynti). Tänä vuonna halutaan erityisesti tuoda esille kansalaisyhteiskunnan roolia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajana.

Pääkaupunkiseudun vapaaehtoistyötä tekevät järjestöt esittelevät Kampissa toimintaansa ja kutsuvat uusia vapaaehtoisia mukaan. Paikalla ovat ainakin Helsingin Diakonissalaitoksen Perhetalkoot-toiminta, Pienperheyhdistys ry, HelsinkiMissio, Duo – kahden kulttuurin perheille, Leijonaemot, PePPi –hanke ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ry. Lisäksi voit tutustua Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen Maailma -lehteen.

Tapahtuman Facebook-sivu


Katso videot Youtubessa