Iisalmessa on luotu median, järjestöjen ja paikallisten yritysten ja muiden toimijoiden kesken erityislaatuinen yhteistyökuvio, josta hyötyvät paitsi yhteistyökumppanit myös paikalliset lapsiperheet. Iisalmen Sanomien Yhdessä lapsen parhaaksi -liite ilmestyi tänä syksynä jo 9. kertaa.
Iisalmen Sanomien teemaliitteessä 9 sivua tarinoita Perheen talo -yhteistyöstä
Syyskuussa 2015 ilmestyi nyt jo yhdeksäs Yhdessä lapsen parhaaksi -liite, joka nykyään on osa Iisalmen Sanomia. Liite ilmestyy kerran vuodessa syys–lokakuussa.
– Yhteistyökuvio on sellainen, että me Perheentalo -yhteistyössä myymme mainostilaa liitteessä paikallisille yrityksille ja organisaatioille, ja vastineeksi me saamme itse ideoida liitteen sisällön. Vastineeksi mainosten myymisestä saamme siis julkisuutta ja palstatilaa tärkeille aiheille, kertoo Perheen talo -yhteistyön projektipäällikkö Sinikka Roth.
– Kun aiheet on ideoitu, lehden kuvaaja ja toimittaja tekevät jutut, ja me tarkistamme ne vielä ennen painoon menoa.
Rothin mielestä tässä yhteistyökuviossa jos jossain voidaan puhua jo kumppanuudesta, josta kaikki – yritykset, yhdistykset, lehti, Perheen talo -yhteistyöhanke sekä lapsiperheet – hyötyvät.
– Lehden kautta tavoitamme myös enemmän asiakkaita eli lapsiperheitä, joita emme ehkä muuten tavoittaisi, Roth sanoo.
Lasten hyvinvointi on aina ajankohtaista
Toimittajat ovat ajan mittaan tulleet Perheen talo -yhteistyöhankkeen ihmisille tutuiksi ja heihin on helppo olla yhteydessä. Yhteistyö toimii parhaimmillaan, ja kuten tässäkin tapauksessa, molempiin suuntiin.
– Joka kerta löytyy jotain uutta ja hyviä juttuaiheita, vaikka järjestöt ovatkin samat. Lasten hyvinvointi kiinnostaa aina ja on meille kaikille tärkeä asia, Pietikäinen sanoo, mutta muistuttaa kuitenkin, että lehti ei koskaan voi ryhtyä minkään järjestön tiedotuslehdeksi.
– Ihan kaikkia asioita ei voida aina tuoda esille, koska aiheen täytyy kiinnostaa laajempaa lukijakuntaa. Tällaisessa teemaliitteessä jutut voivat kuitenkin olla vähän vähemmän uutismaisia kuin lehdessä yleensä.
Ei aina vain samojen ihmisten kanssa
Roth kehottaa muitakin miettimään joskus yhteistyötä muidenkin ammattikuntien edustajien kanssa.
– Minusta monitoimijuus ei tarkoita sitä että ollaan aina tekemisissä saman alan ihmisten kanssa. Mekin teemme kyllä yhteistyötä päiväkotien, terveydenhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa, mutta välillä jos hyppää vähän uudelle alueelle, voi siitä syntyäkin jotain yllättävää ja edistyksellistä!
Lue uusin Yhdessä lapsen parhaaksi -teemaliite
Twiittaa